Vuodenruusu 2010:  
 suviruusu (Rosa 'Poppius')  
 Henry Väre  
 
 Vuoden 2010 ruusuksi on valittu pimpinellaruusuihin (Pimpinellifolia-ryhmä) kuuluva suviruusu (Rosa 'Poppius'). Suviruusu on etupäässä suomalais-ruotsalainen pensas. Muualta siitä ei kaiketi mainintoja löydy. Se on juhannusruusua (R. pimpinellifolia 'Plena') harvinaisempi, mutta ansaitsisi lähes saman veroisen huomion.  
 Lajikenimensä se on saanut Savossa papin poikana syntyneen Gabriel Poppiuksen (1769-1856) mukaan (Sundman 1993, Ylioppilasmatrikkeli 2007). Poppius syntyi Juvan pappilassa ja kävi triviaalikoulua Rantasalmella. Vuonna 1786 hän aloitti opinnot Auran akatemiassa, ja liittyi viipurilaisen osakunnan jäseneksi. Tutkintoaan varten hän puolusti väitöstä kuuluisan oikeusoppineen Matias Caloniuksen johdolla. Myös Uppsalan yliopistossa Poppius opiskeli. Hänellä oli pitkä ja maineikas virkamiesura, joka alkoi vuona 1792 Turun hovioikeudessa. Ylä-Satakunnan alisen kihlakunnan tuomiokunnan tuomarina hän toimi vuosina 1799-1808. Laamannin arvonimen hän sai vuonna 1801. Vuonna 1809 hän toimi oikeusasioiden yksityisenä esittelijä Ruotsin kuninkaalle. Hän toimi myös korkeimman oikeuden jäsenenä, ja vuonna 1826 kauppakollegion presidenttinä. Valtioneuvoston jäsen eli ministeri hän oli vuosina 1833-1836. Maanviljelysakatemian johtajaksi Poppius valittiin vuonna 1838. Valtiopäivämiehenä hän toimi Ruotsissa vuosina 1828, 1834 ja 1840. Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi hänet valittiin vuonna 1827. Poppius kuoli Tukholmassa.
 Carl Stenberg (1785-1872) toimi Poppiuksen alaisena Ruotsin maanviljelysakatemian koeaseman johtajana. Stenberg oli hyvin kiinnostunut pimpinellaruusuista, ja juuri hänen viljelmistään suviruusu on lähtöisin. Syntytapaa ei varmuudella tunneta, mutta sen arvellaan olevan jonkin pimpinellaruusu-ryhmän lajikkeen ja vuoriruusun (R. pendulina) risteymä. On myös arveltu, että alkuperä olisi Pietarista tai Skotlannista (Alanko ym. 2002). Nimellä 'Poppius' Stenberg halusi kunnioittaa esimiestään, joskin Ruotsissa on ruususta käytetty myös nimeä 'Rosa Stenbergi' (Sundman 1993). Ehkäpä ne ovat täältä levinneet koko maahan. Pohjois-Suomen suviruusut ovat mitä ilmeisimmin peräisin Nora Pöyhösen perustamasta Haapaveden Kasvitarha- ja keittiökoulusta. Hän oli kauhistunut pohjalaisten kasviskammoa ja perustanut koulun tätä puutetta paikkaamaan. Hän vieraili vuonna 1895 Tukholman puutarhanäyttelyssä ja kerrotaan näyttelyjärjestäjät viehättyivät hänen persoonaansa ja antoivat hänelle lahjaksi suviruusun taimia (Anja Pöyhönen, suull.). Suviruusu on koulun alueella yhä tavallinen. Esimerkiksi Oulussa suviruusua on kasvanut ainakin 1920-luvulta lähtien, jolloin sitä istutetettiin Haapalehtoon Kynsilehtojen kotipihalle (Väre 1999).
Suviruusu on Oulussa talven kestävä (Martikainen 1985a) ja sitä on mikrolisätty Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa (Joutsenlahti 1991). Myös Helsingin kaupunginpuutarhassa sitä on lisätty 1990-luvun alussa (Sundman 1993), ja siitä on valittu muutama KESKAS-kantakin, K-269 ja K-271 (Tegel 2000). Suviruusu oli Suomessa melko harvinainen vielä 1990-luvulla (Sundman 1993). Ongelmana on ehkä ollut lyhyt kukinta-aika, vaikka kukinto onkin mitä viehättävin. Nykyisin sitä myydään jo melko paljon. Suunnittelijatkin laittavat sitä pihasuunnitelmiinsa, ja monet taimistot ympäri Suomen myyvät sitä. Pimpinellaksi pistokaslisäys onnistuu melko helposti. Suviruusu on kasvupaikkaansa nähden juhannusruusua vaativampi. Laihaan maahan istutettuna se pudottelee lehtiään kesän poutajaksojen aikana, ja varsinkin varjoisissa paikoissa härmäsieni saattaa kiusata sitä. Muutoin vain nuorella suviruusulla on taipumus härmänalttiuteen.
 Suviruusu leviää voimakkaasti juurivesoista, joten sitä on helppo jakaa uusille omistajille. Se on hyvin sitkeä, pakkasta, suolaisuutta, tuulta ja ravinteisuutta kestävä. Kasvutapa on tiheä ja korkeutta voi olla jopa kaksi metriä. Haarominen on voimakasta. Versot ovat kirkkaanpunaiset ja oksat ruskeat. Varren tyvet ovat tiheäpiikkiset, mutta kukkivat sivuhaarat ja vuosiversojen yläosat ovat lähes tai kokonaan piikittömät. Lehdet ja lehdykät ovat juhannusruusumaiset, lehdykät tosin hieman pitkulaisemmat. Niissä on usein punertavuutta, ja hyvin tyypillisesti tummia laikkuja. Suviruusulla on kaunis tummanpunainen syysväri. Kukkaperät ovat pitkiä ja karvaisia. Pensas kukkii hieman juhannusruusua myöhemmin, edellisvuoden versoihin. Kukat ovat vaalean karmiininpunaiset, maljamaiset ja löyhästi kerrotut. Terälehtiä on noin 30. Tuoksu on heikko. Kiulukat ovat pitkulaiset, tumman punaruskeat. Myös kiulukkaperä on tumman punaruskea, paksuuntunut kuten pipinellaruusuilla yleensä on.
Suviruusu sopii etenkin hoidettuihin pihoihin ja puistoihin, kotipuutarhoihin ja ruusutarhoihin
   
 Kirjallisuus  
Alanko, P., Joy, P., Kahila, P. & Tegel, S. 2002: Suomalainen ruusukirja. - 344 s. Tammi.
Martikainen, P. 1985a: Kestävimmät koristepensaat Pohjois-Suomeen. - Kotipuutarha 45: 50-53.
Joutsenlahti, A. 1991: Koristekasveja Oulun seudulle. - Kotipuutarha 51: 268.
Sundman, V. 1993: 'Poppius' -suviruusu-, Pohjolan oma salainen kaunotar. - Suomen Ruusulehti 5: 11-16.
Tegel, S. 2000: Helsingin puistojen kestävät kaunottaret. - Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosaston selvityksiä 2000(6): 1-112.
Väre, H. 1999: Oulun kaupunkialueen koristepuut ja -pensaat. XIV. Ruusut ja köynnökset. - Sorbifolia 30: 107-126.
 Foto:
1-2. Ahti Valli
3. Lauri Korpijaakko
4. Helena Verghese Borg
5. Pirkko Jäntti
   
VUODEN RUUSUT