’Herttoniemi’, ’Herttoniemen Helena’ (Blanda-ryhmä)  
Leena Riihelä  
Ruusunlehti 1/2009 Vuoden ruusut
   
Suosikkiblandani on  'Herttoniemi' ihan henkilökohtaisista syistä.
Anoppini Helena Riihelä oli ottanut siitä alun 1970-luvulla Herttoniemestä, kartanon lähellä olevan lammikon viereisestä ojanreunasta. Nykyään lammikkoa ei enää ole ja paikalla kulkee Laajasalontie. Ruusu kasvoi mieheni vanhempien mökillä, jossa näin sen ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla ja sain siitä juurivesan itselleni. Punaisten varsien ja vaaleanpunaisten puolikerrottujen kukkien takia luulin sitä aluksi ’Poppiukseksi’, kunnes näin oikean suviruusun. Vein oksan ruususeuran paikallisryhmän kokoukseen Satu Tegelille, joka sanoi heti, että se on blandaruusu. Ruususta meni alku Helsingin kaupunginpuutarhalle lisäykseen. Pensaan kukkiessa kävi ilmi, ettei Satukaan ollut nähnyt tätä ruusua missään muualla. Herttoniemessä sitä kasvaa vain uudelleen istutettuna.
  Foto: Leena Riihelä
Ruusu on yli kaksi metriä korkea ja sen oksat voivat tukematta kaatuilla. Se on siis hyvää köynnösruusumateriaalia. Itse leikkaan usein keväällä reunimmaisia korkeita oksia pois, koska keskellä on riittävästi hyviä kukkivia oksia. Kukat ovat kylmän vaaleanpunaiset, puolikerrannaiset, kuppimaisemmat kuin 'Toukoniityllä'. Kukkia on vähemmän kerralla kuin esim. ruskelanruusulla, mutta kukinta-aika on pidempi ja kukat hiukan suurempia. Jos kukinta-aikana tulee vettä riittävästi tai kasvupaikka on muuten tarpeeksi kostea, uusia nuppuja muodostuu heinäkuun loppuun saakka. Myös puolivarjossa ruusu on kukkinut hyvin, mutta syysväriä ei tule kovin paljon.  Aurinkoisella paikalla ’Herttoniemi’ on upean oranssinpunainen syksyisin. Kuivassakin paikassa se kukkii hyvin, mutta ei jaksa muodostaa uusia nuppuja jatkokukintaa varten. Syksyllä 2005 se kehitti muutamia kukkia myös syyskuussa, mutta näin ei ole tapahtunut muulloin.
Yksi ’Herttoniemen’ hyvistä puolista on myös, että se ei ainakaan meillä maistu myyrille. Jänikset saattavat joskus maistella versonkärkiä, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin vaikkapa 'Poppiusta'.
Haittapuolena voisi pitää runsasta juurivesojen muodostumista kuten muillakin blandaruusuilla.
  Foto: Lauri Simonen
Vuoden ruusut