sivulle 1, 2, 3

Pirkko Kahila:

Ruusun siementen itämisestä

 

Ne ruusun kiulukasta kaivamamme vaaleat, kovat kappaleet, joita arkikielessä kutsumme siemeniksi, ovat kasvitieteellisesti oikeaoppisesti pähkylöitä (eli pieniä pähkinöitä). Pähkylä on kovakuorinen, aukeamaton, yksisiemeninen hedelmä.

Ruusun pähkylän uloin osa on puumaisen kova ja paksu hedelmänseinä eli "päällyskuori". Se on väriltään useimmiten haalean keltainen, eräillä ruusulajeilla punaruskea. Sen sisällä on ohut, lähes kalvomainen siemenkuori. Pähkylän sisin osa on pehmeä ja vaalea alkio, joka koostuu pikkuruisista alkeisvarren ja sirkkajuuren aiheista sekä kahdesta kookkaasta sirkkalehdestä. Ruusun varsinainen siemen on alkio + siemenkuori.

Jatkossa käytän ruusun pähkylästä sanaa siemen, koska se on vallitseva käytäntö.

 

 

Kaksinkertainen lepo

Ruusun siementen itämistä on tutkittu maailmalla jonkin verran niin taimituottajien kuin ruusunjalostajienkin tarpeista lähtien. Täsmällistä ja ristiriidatonta tietoa eri ruusulajien siementen idättämismenetelmistä ja itämisprosenteista on vaikea löytää. Taimituottajat ovat kiinnostuneita lähinnä perusrunkoruusujen (R. canina) tuotannosta ja ulkomaiset jalostajat enimmäkseen teehybrideistä ja muista ns. moderneista ruusuista. Suomalaiset ruusunharrastajat taas kaipaisivat tietoa luonnonlajien ja ns. vanhanaikaisten ruusujen siementen itämisestä.

Kuten tunnettua, ruusun siemenet itävät hitaasti ja huonosti. Ensimmäinen itämisen este on siemenen kova päällyskuori, jonka läpi vesi ei pääse ennen kuin kuori on tavalla tai toisella ohentunut ja pehmennyt (esim. maassa veden, lämmön ja mikrobien vaikutuksesta). Toisekseen päällyskuoressa ja siemenkuoressa on itämistä estävää abskisiinihappoa (ABA), jonka pitoisuuden on vähennyttävä sopivalle tasolle, ennen kuin siemen voi itää. Alkiossa ABAa ei käytännössä ole. Tämä on todettu kokeissa, joissa paljaat, kuorista pois otetut alkiot ovat itäneet 60-100 % muutamassa päivässä.

Siementen lepotilan syvyyteen vaikuttaa ehkä eniten ruusulaji: jotkin lajit itävät kohtalaisen helposti ja runsaasti (esim. kurtturuusu), toiset taas hitaasti ja niukasti (esim. useimmat pimpinellaruusut). Myös vuosittaista vaihtelua on. Kiulukoiden kypsymisen aikaisella lämpötilalla ja muilla säätekijöillä on merkitystä. Esimerkiksi jos pensas kärsii jostakin stressistä (kuivuudesta, liikamärkyydestä, kylmyydestä) kiulukoiden kypsyessä, siemeniin kertyy tavallista enemmän ABAa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kuivan kesän valamonruusun siemenet itävät todennäköisesti vaikeammin kuin tavallisen kesän valamonruusun siemenet. Idättäjän kannalta on siis hyviä siemenvuosia ja huonohkoja siemenvuosia.

Perusresepti: lämmintä ja kylmää

Ruusun siementen itämistä edistävänä peruskäsittelynä voidaan pitää lämpöstratifiointia yhdistettynä kylmästratifiointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kylvöastioita pidetään ensin lämpimässä paikassa muutaman kuukauden ajan ja sitten viileässä samoin muutaman kuukauden ajan. Lämpökauden aikana päällyskuori heikkenee ja kylmäkauden aikana itämistä estävän abskisiinihapon määrä vähenee.

Lämpöstratifiointi: Siemenet kylvetään syksyllä ruukkuun tai laatikkoon. Kylvöastioita pidetään huoneenlämmössä (20-25 ºC) 1-3 kuukautta. Kylvöseosta (turve-hiekka) kastellaan sen verran, että se pysyy koko ajan tasaisen kosteana. Vähitellen päällyskuori pehmenee ja alkaa läpäistä vettä. Mitä paksumpi kuori siemenessä on, sitä pidempi lämpökausi tarvitaan: pimpinellaruusuille 3 kuukautta, kurtturuusuille riittänee kuukausi.

Kylmästratifiointi: Kun kylvöastioita pidetään 1-5 ºC:ssa 3-5 kuukautta, ABAn pitoisuus siemenissä alenee vähitellen ja toisaalta alkiossa alkaa kehittyä itämistä edistäviä hormoneja. Myös kylmäkauden ajan kylvöseos pidetään tasaisen kosteana.

 
   
Sivulle 2 ARTIKKELIT