1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9

TAKAISIN
   

Varhaisimmat suomalaiset ruuusulajikkeet

   
 1800-luvun lopulla useat turkulaiset ja helsinkiläiset taimistonhoitajat möivät ruukkuviljeltyjä ruusuja suuria määriä. Esimerkiksi v. 1890 helsinkiläisellä V.F. Sagulinilla oli 200 000 tainta, mukana parisensataa remontanttiruusua ja 75 teeruusua. Harvat viljelijät monistivat itse ruusuja varrentamalla; useimmat toivat jo varrennettuja pikkutaimia Lyypekistä tai Pietarista ja kasvattivat niitä eteenpäin myyntikokoisiksi. Näihin aikoihin ilmestyi pari kotimaista lajiketta. Toinen syntyi ilmeisesti erään, silloin yleisesti viljellyn hyötölajikkeen silmumutanttina ("sporttina"), ja sille annettiin nimi 'Elisabeth' ruusuviljelijä M.G. Steniuksen äidin mukaan, mutta eräs toinen viljelijä, Franz Grümmer, piti uutta lajiketta 'Rovelli Charles'-lajikkeena. Toinen uusi lajike, 'Johan Ludvig Runeberg', on taustaltaan uskottavampi: lohjalaisen SOLhemin taimiston hoitaja Björn Lindberg kasvatti tämän risteytyksestä 'Isabella Sprunot' x 'Horace Vernet' ja laski sen myyntiin v. 1905. Silloinkaan ei mainostajalta taitoja puuttunut: "... J.L. Runeberg on väriltään tummankirsikanpunainen, muodoltaan uhkea, pysty, kellomainen kasvi, ja sillä on melkein verraton, puhdas ruusuntuoksu ... on äärimmäisyyteen saakka runsaskukkainen ... se uusiutuu alinomaa ja heikotkin oksat tuottavat kukkia ..." valitakseni rohkeimpia väitteitä. Mikä vahinko, että kadotimme tällaisen perikuvan! Tietääksemme, nämä lajikkeet ovat hävinneet kauan sitten.  
   
 Harald Wasastjerna saavutti kestävämmän läpimurron valitsemalla v. 1932 'Pohjantähden' ('Polstjärnan') risteytyksestä Rosa beggeriana x polyantharuusu 'Rose d'Orléans'; tämä ruusu on edelleenkin meillä suosittu. Pitkin 'Pohjantähden' voimakkaita, jopa kolmemetrisiä versoja pursuaa heinäkuussa lukemattomia hyvin pieniä, valkoisia tuoksuvia kukkia. Tätä ruusua on toisinaan väitetty maailman talvenkestävimmäksi köynnösruusuksi - onhan se ainoa ruusu, joka lähes aina selviää talvesta pystyssä ja suojaamattomana.
 
 'Polstjernan', mitä on joskus väitetty maailman kestävimpinä köynnösruusuna, tuottaa pieniä tuoksuvia kukkiaan pilvinä. Kuva: Päivi Mikola.
   

 Melko yleinen ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, kuten myös Ruotsissa ja Virossa, on eräs hyvin kaunis alba-tyyppiin viittaava ruusu. Ruotsissa tätä ruusua kutsuttiin ennen nimellä R. x suionum tai svearnas ros, kun taas me kutsuimme ja kutsumme sitä edelleen mustialanruusuksi, koska Mustialan maatalousopisto levitti sitä viime vuosisadan alkupuolella. Ruusun alkuperä selvisi vasta 1980-luvulla kun eräs Sangerhausenin ruusukokoelmien kävijä havaitsi, että mustialanruusun tuntomerkit täsmäsivät siellä kasvavan 'Minette'-ruusun (J.P. Vibert, Ranska, 1819) ominaisuuksien kanssa.

'Minette' muodostaa hyvin haarautuneen, vihreävartisen n. 1,5-metrisen pensaan, jonka suuret, yksittäiset, hempeän vaaleanpunaiset kukat avautuvat pitkin heinäkuuta, joskus jopa elokuussa. Tuoksuvat kukat ovat hyvin kauniinmuotoiset. Ruusun ainoa varsinainen vika on se, että tiheän kerrannaiset, hentorakenteiset terälehdet ovat alttiita sadevaurioille; märkinä kesinä kukat mätänevät avautumatta. Kuumana, aurinkoisena heinäkuuna 'Minette' on ruusuna täydellinen. Se on saanut suurta suosiota Pohjolassa kestävyytensä ja vesomiskykynsä ansiosta. Vaaleanvihreät, hieman kiiltävät, pyöreäpäiset lehdykät viittaavat ehkä siihen, että ruusun alkuperässä piilee R. carolina, mikä myös selittäisi varsin hyvän talvenkestävyyden. Varret paleltuvat osittain kovien talvien johdosta, mutta tämä ei yleensä estä 'Minetteä' kukkimasta hyvin.

 
 
 'Minetten' kauniit ja muhkeat kukat herkästi pilaantuvat sadeilmalla.
Kuva: Pirjo Rautio.
   
   
 Lähempänä omaa aikaamme Suomen puutarhakasvien Grand Old Man, Bengt Schalin, toimi Helsingin kaupungin ylipuutarhurina 1950-luvulla. Lukuisten kansainvälisten kontaktien avulla hän toi Helsingin puistoihin paljon arvokkaita puuvartisia koristekasveja, mukaanlukien ruusuja. Valitettavasti monista hänen tuomistaan tulokkaista puuttuu tietoja; tilanne, joka on varmaan lähtöisin Schalinin hyvää tarkoittavasta mutta itsevaltiaasta asenteesta työhönsä. Hän jätti kuollessaan v. 1982 meille monia kauniita pensasruusuja, mutta vieläkään ei ole onnistuttu tunnistamaan useita niistä. Schalin harrasti myös kasvinjalostusta: mm. hän tuotti useita Phlox paniculata ­lajikkeita sekä joitakin ruusuja, mutta emme tiedä näiden kasvien kohtalosta.  
 Wilhelm Kordes nimitti erään ruusun Schalinin kunniaksi. 'Bengt M. Schalin' syntyi risteytyksestä R. kordesii x R. 'Eos'. Kordes antoi ruusulle nimen v. 1956. Joitakin vuosia sitten kasvatin tätä ruusua puutarhassani Vantaalla. Hyvinä vuosina 'Bengt M. Schalinilla' oli pienä, puolikerrannaisia, kirsikanpunaisia kukkia näyttävästi pitkin 1,5-metrisiä varsia, mutta useina talvina varret paleltuivat liian pahasti, jotta ruusu olisi kukkinut kunnolla.  
Sivulle 7