'Onni', onnenruusu Vuoden ruusu 2001
Onnenruusun alkuperä ja syntytapa ovat tuntemattomia. Verholehtien liuskaisuuden perusteella yhdeksi kantalajiksi on arveltu kartanoruusua (R. centifolia).
Suomessa onnenruusu löytyi Rovaniemeltä noin 50 vuotta sitten. Sirkka-Liisa Peterin tekemän selvityksen mukaan kulkukauppias toi sen mukanaan eräälle yksityispihalle juhannusruusuna (R. pimpinellifolia 'Plena'), jonka onkin toisinaan arveltu olevan sen toinen kantalaji. Juhannusruusua ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä kantalajiehdokkaana (Alanko ym. 1995).

Onnenruusu muistuttaa kasvutavaltaan piharuusua ja suviruusua (R. 'Poppius'). Onnenruusun haarat siirottavat ja kaartuvat täysikasvuisina kohti maata. Siksi se ei kasva kuin noin 1,5 m korkeaksi. Suviruusun tavoin onnenruusun lehdykät ovat melko pienet. Varren alaosa on hyvin piikkinen, mutta ylimmät haarat saattavat olla lähes piikittömiä. Piikit ovat erikokoisia, mutta niissä on aina hyvin leveä tyviosa, jota saattaisi kutsua jopa tyvilevyksi. Etenkin varren yläosassa on runsaasti myös alaspäin suuntautuneita käyriä piikkejä, kuten kartanoruusulla. Pienemmistä piikeistä osa on nystykärkisiä. Verso on väriltään tumman punaruskea. Lehdissä on yleensä kolme soikeaa (3x 1,5 cm) lehdykkäparia. Lehdyköiden yläpinta on heleän vihreä, alapinta on vaaleampi. Hammastus on yksinkertainen, ja terävät hampaat ovat suuntautuneet kohti lehden kärkeä. Lehtikorvakkeet ovat avoimet, suippukärkiset ja tyveltä nystykarvaiset.
Teriö on vahvasti kerrannainen, vaaleanpunainen. Soikeita metsäruusun (R. majalis) punaisia kiulukoita syntyy niukanlaisesti. Verhiö on liuskoittunut, ja se on sisäpinnalta runsaskarvainen reunojen ollessa nystykarvaiset. Kukkapohjus, emin vartalo ja heteen palho ovat myös karvaiset.

Onnenruusu menestyy hyvin suurimmassa osassa Suomea ainakin Rovaniemen korkeudelle asti. Lauhoina talvina onnenruusun versot voivat pakkasöiden jälkeen paleltua, koska sen kasvu alkaa heti säiden lämmetessä. Onnenruusu ei ole erityisen härmänaltis. Ruusua on saatavana etenkin Pohjois-Suomen taimistoista, koska sitä on mikrolisätty Rovaniemellä ja levitetty sieltä lähitienoille.

Onnenruusu ei ole kovin vaatelias kasvupaikan suhteen, mutta se viihtyy parhaiten valoisalla paikalla. Sen alkukehitys on melko hidas ja ensimmäisiä kukkia voi joutua odottamaan useita vuosia. Ensimmäisenä vuotena kukat ovat lähes tornionlaaksonruusun kukkien kokoiset, mutta suurenevat jo seuraavana kesänä. Koska versot ovat voimakaskasvuiset ja pitkänhuiskeat, onnenruusun voi istuttaa myös matalakasvuiseksi köynnökseksi. Runsas- ja vahvapliikkisenä se takertuu helposti vaikkapa tukiverkkoon. Onnenruusu tekee nuorena jonkin verran juurivesoja, vanhempana mahdollisesti enemmänkin.
(Henry Väre, Ruusunlehti 1/2001)

Lyckorosens ursprung är okänt. Foderbladens flikighet kunde tyda på att den härstammar från R. centifolia. Den har hittats i Rovaniemi på en privat gård, dit den kom med en gårdfarihandlande, som sålde den som midsommarros för ca 50 år sedan.
Till sitt växtsätt påminner lyckorosen om både R. x malyi och R. 'Poppius', dess bågböjda grenar gör att höjden inte blir mer än 1,5 m. Småbladen är liksom hos 'Poppius' rätt små. Stammens nedre del är mycket taggig, men de övre grenarna är nästan tagglösa. Taggarna är olika stora, men har alltid en kraftigt utbredd bas, de övre taggarna är ofta nedåt böjda som hos centifolierosor, de minsta har ibland glandler i spetsen. Skotten är mörkt brunröda. De sju småbladen är klargröna på ovansidan, ljusare undertill. Blomman är tätt fylld och rosa. De få nyponen är avlånga med samma färg som hos kanelrosen. De flikiga foderbladens innersida är tätt hårig, kanterna glandelhåriga. Också blombasen, stift- och ståndarskaft är håriga. Den kan väl användas som låg klängros.

   
   
   
   
   
   

Available /
Saatavana omajuurisena /
Finns att få på egen rot från:

Hongiston Taimisto,
Oulujoen Taimisto

Foto: 1-2. Ahti Valli 3. Markku Kolhinen 4. Leena Salmi
5-10. Lauri Simonen 11. Leena Riihelä
12-13. Lauri Korpijaakko
14. Sirpa Kananen, Kiuruvesi

   
Back/Takaisin/Tillbaka